Euronics Parikkala

EURONICS PARIKKALA

Taustaa

Olemme saaneet palvella paikallisia asiakkaitamme jo vuosikymmenten ajan Värisilmä Parikkalassa. Vuonna 2020 paikallinen kodinkoneliike sulki ovensa, ja kylän väki jäi vaille mikroja ja pakastimia.

Kuulimme asiakkaiden toivovan uutta kodinkoneliikettä kylällemme. Emme jääneet seisomaan tumput suorina vaan päätimme toimia – jo samana vuonna löimme kättä päälle Euronics-ketjun kanssa. Euroopan suurin kodinkoneketju Euronics tuntui alusta alkaen luotettavalta kumppanilta, he olivat meistä kiinnostuneita ja heillä on jo pitkään ollut hyvin toimiva verkkokauppa.

Kun tieto uudesta kodinkoneliikkeestä Parikkalassa levisi, saimme asiakkailta puheluja, joissa päätöstämme vuolaasti kiiteltiin ja kerrottiin liikkeen tulevan tarpeeseen kylällemme. Meille tuotiin jopa tuoreet pullakahvit liikkeeseemme, mikä lämmitti mieltä suuresti.

Laaja tuotevalikoima saman katon alla

Kodinkoneliikkeen lisäksi meillä voi samalla reissulla käydä myös puutarhamyymälässä, kukkakaupassa, rautakaupassa sekä maali- ja sisustuskaupassa. Monet ulkopaikkakuntalaiset usein ihmettelevät ääneen meillä käydessään, miten niin pienellä paikkakunnalla voi olla niin laaja valikoima!

Kattavan valikoiman lisäksi meiltä saa erinomaista palvelua ammattitaitoiselta henkilökunnaltamme. Työporukassamme vallitsee hyvä henki ja kaikki tekijämme ovat paikallisia ammattilaisia. Tunnemme asiakkaamme ja heidän tarpeensa hyvin. Työvoiman vaihtuvuus meillä on äärettömän pieni.

Tervetuloa asioimaan palvelevaan Euronics-myymälään!

TUOTERYHMÄT

  • Kodinkoneet
  • Viihde-elektroniikka
  • Pienkoneet
  • Puhelimet
  • Tietokoneet
  • Tarvikkeet
Euronics Parikkala

HENKILÖKUNTA

Meillä on motivoitunut, hyvä ja osaava paikallisista ihmisistä koostuva henkilökunta. Kaikilla on monipuolista osaamista ja asiakkaita palvellaan positiivisella otteella. Työporukan hyvä tiimihenki näkyy myös ulospäin asiakkaille erinomaisena palveluna.

Rauno Europaeus

Rauno Europaeus

rauno.europaeus@euronics.fi
044 755 0677

Reeta Konttinen

Jonna Sinkkonen

044 493 2660